Yleistän tässä kirjoituksessa valtioiden toimintaa rahapelitoiminnan alueella, vaikka tiedän hyvin, että valtioiden toiminnan välillä on todella suuria eroja. Esimerkiksi EU on jättänyt jäsenmailleen suuren päätäntävallan rahapelaamiseen liittyvissä asioissa. Tämän vuoksi, tai ansiosta, EU-valtioiden rahapelitoiminnoissa on paljon enemmän eroja kuin on millään muulla liiketoiminnan alueella. Alkoholipolitiikka saattaa olla toinen vastaavan kaltainen toiminnan alue, jolla on jäsenmaiden kesken suuria eroja.

Kun arvioimme valtioiden toimintaa rahapeliliiketoiminnassa, niin on syytä muistuttaa, että rahapelaaminen on lähtökohtaisesti vaarallista toimintaa, joka voi aiheuttaa osalle kuluttajista suuria ongelmia. Tämän vuoksi rahapelaamista säädellään kaikkialla maailmassa, eikä sitä ole haluttu vapauttaa täysin vapaaksi liiketoiminnaksi. Säätelytavat ja -asteet sen sijaan vaihtelevat maittain hyvin paljon.

Säätelyn ääripäänä ovat maat, joissa kaikki rahapelaaminen on kiellettyä. Tällaisia maita ovat mm. useat arabimaat sekä yleisesti vahvan islamin uskon maat. Monen muunkin maan lähtökohtana on, tai on ainakin ollut, että rahapelaaminen on kiellettyä, mutta sitä varten voidaan antaa erityislupia. Useissa maissa rahapelaaminen on aloitettu monopolijärjestelmän pohjalta, josta se on pikkuhiljaa siirtynyt lisenssipohjaiseen toimintaan. Valtioiden erilaisia rahapelijärjestelmiä pohdittaessa on hyvä tunnistaa historian kehitys, koska se selittää eroavaisuuksia hyvin.

Valtioilla on useita rahapeleihin liittyviä erilaisia rooleja ja intressejä. Valtio säätää maassa noudatettavat lait ja järjestää niiden valvonnan. Koska rahapelaaminen on ollut rajoitettua toimintaa, niin useissa maissa pelaaminen on aloitettu valtion itsensä toimeenpanemana. Rahapelaamisen monopolit ovat siis olleet suoraan valtion kontrollissa, jolloin valtio on saanut toiminnasta kertyvät tulot itselleen. Kuten tiedämme, niin rahapelaamisen tuotot ovat globaalisti ajatellen valtavat, joten valtioilla on erittäin suuri taloudellinen intressi kontrolloida ja hallita pelaamisesta kertyviä tuottoja, joita se voi sitten jakaa edelleen haluamiinsa kohteisiin. Rahapelaamisesta aiheutuvien haittojen minimointi on myös valtioiden tavoitteena, koska ongelmien hoidosta aiheutuvat kustannukset tulevat monissa maissa valtioiden hoidettaviksi.

Koska valtioilla on useita erilaisia rahapelaamiseen liittyviä intressejä, niin on aivan luonnollista, että noiden hyvin erilaisten tavoitteiden välille on syntynyt usein ristiriitoja. Yleensä eri osa-alueita hoitavat eri ministeriöt, ja vain harvoissa maissa koko rahapelaamiseen liittyvä toiminta on keskitetty yhden ministeriön alaisuuteen. Tämän vuoksi esimerkiksi taloudellisen tuoton lisääminen ja peliongelmien määrän vähentäminen on monissa maissa esiintyvä ristiriita, joka aiheuttaa tempoilevaa ja epämääräistä rahapelipolitiikkaa.

Rahapelitoiminta jaetaan usein kolmeen isompaan kokonaisuuteen, jotka ovat lottopelit, vedonlyönti ja kasinopelit. Näiden pelitoiminnan alueiden säätelyissä on useimmissa maissa suuria eroja. Lottopelitoiminta perustuu edelleen globaalisti monopolijärjestelmään, jossa yksi yhtiö huolehtii koko toiminnasta. Suurimmassa osassa maita tämän monopolitoiminnan pyörittäjänä on edelleen valtion omistama yhtiö. Vedonlyönti voidaan jakaa kahteen osaan; hevospelaaminen ja urheiluvedonlyönti. Hevospelaamisen alueella on ollut käytännössä monopolitilanne, jossa raviradat ja erityiset peliyhtiöt ovat pyörittäneet hevospelitoimintaa omalla alueellaan. Sen sijaan urheiluvedonlyönnissä on perinteisesti ollut useita yhtiöitä, aivan kuten on ollut tilanne myös kasinobisneksessä. Vedonlyönnissä ja kasinotoiminnassa monopolijärjestelmät ovat siis perinteisesti olleet selvästi harvinaisempia kuin lottopelitoiminnassa.

Euroopan rahapelijärjestelmiä analysoitaessa on helppo huomata, että lottopelitoiminta hoidetaan edelleen monopolin pohjalta. Valtionyhtiöt pyörittävät toimintaa tai sitten valtio on myöntänyt suoraan tai kilpailutuksen kautta toiminnan yhden yrityksen hoidettavaksi. Sen sijaan vedonlyönnissä ja kasinotoiminnassa monopolijärjestelmä on käytössä enää harvoissa maissa. Euroopan maista vain Suomi ja Norja hoitavat edelleen kaiken rahapelitoiminnan monopolijärjestelmän pohjalta.

Kuten jo edellä totesin, niin EU on antanut jäsenmailleen suuren päätösvallan rahapelipolitiikan alueella. Edellytyksenä on, että lainsäädäntöjen tulee noudattaa EU:n yleisiä periaatteita ja liiketoiminnan rajoitusten tulee olla perusteltuja. Lähtökohtana on, että rahapelitoimintaa voidaan säädellä ja rajoittaa, kun tarkoituksena on ehkäistä pelaamisesta aiheutuvia ongelmia. Tämä on ymmärrettävä ja hyväksyttävä periaate, mutta toteutuuko se käytännössä?

Yleisesti ottaen taloudellisen toiminnan pyörittämisessä monopoli aiheuttaa aina tehottomuutta ja on sen vuoksi huonompi järjestelmä kuin vapaa kilpailu, tai rahapelien tapauksessa lisenssimalli. Monopolia voidaan kuitenkin puolustaa, jos sen avulla voidaan lisenssimallia paremmin ehkäistä pelaamisesta aiheutuvia ongelmia. Tutkimustulosten perusteella ei kuitenkaan voida osoittaa, että monopolijärjestelmän maissa olisi vähemmän peliongelmia kuin lisenssimaissa. Tästä ei voida päätellä järjestelmien hyvyyttä, koska avainasemassa on toiminnan käytännön tason regulaatio eli valvonta ja ohjaus. Itse järjestelmämalli ei sinällään vielä tuota mitään tuloksia. Kaiken lisäksi liiketoiminnan digitalisoituminen on aiheuttanut sen, että perinteisillä valtioiden rajoilla ei ole enää samanlaista merkitystä kuin niillä oli vielä kymmenen vuotta sitten. Tämä on aiheuttanut toiminnan regulaatioille haasteita, joihin ne eivät ole osanneet tai pystyneet vastaamaan.

Kun EU:n jäsenvaltion monopoliin perustuvan rahapelijärjestelmän perusteluna tulisi olla peliongelmien ehkäiseminen, niin voidaan aiheellisesti kysyä, miksi monopoli on nykyään yleinen vain lottopeleissä? Tutkimusten mukaan perinteiset lottopelit eivät aiheuta peliongelmia juuri lainkaan. Sen sijaan eniten peliongelmia aiheuttavat online kasino- ja raha-automaattipelit kuuluvat lähes kaikkialla lisenssijärjestelmään. Tätä ristiriitaa selittää historialliset syyt, mutta varmasti myös valtioiden taloudelliset intressit. Lottopelitoiminta on ollut useille valtioille kultakaivos. Lottopeleistä saatava pelikate on ollut jopa 60 % luokkaa, kun vastaava taso vedonlyönnissä ja kasinopeleissä on 2-10 %. Vaikutusta on varmasti ollut myös yksityisten peliyhtiöiden lobbauksella, joka on pyrkinyt ja onnistunut murtamaan monopolit digitaalisen kanavan vedonlyönnissä ja kasinopeleissä. Lottopelit eivät ole kuuluneet yksityisten peliyhtiöiden tuotevalikoimaan, minkä vuoksi lainsäädännöllisiä taisteluita ei ole nähty lottopelitoiminnassa.

Mitä tulevaisuus tuo tullessaan? En edes yritä antaa vastausta siihen, mutta olen varma, että muutos tulee jatkumaan. Vastuullisuuden painoarvo rahapelaamisessa on vahvassa kasvussa, minkä vuoksi valtioiden lainsäädännöllinen ja regulatiivinen rooli tulee säilymään ja jopa vahvistumaan. Sen sijaan valtiot ovat lähtökohtaisesti huonoja omistamaan liiketaloudellisesti merkittävää toimintaa. Tämän vuoksi olisi kaikille parasta, että valtiot luopuisivat suorista rahapeliyhtiöiden omistuksista. Jos toimintaa pitää edelleen tiukasti kontrolloida, niin rajoitettu lisenssimäärä on parempi ratkaisu kuin valtionyhtiön hoitama monopoli.