Mitä valtiot hakevat rahapelitoiminnasta?

Yleistän tässä kirjoituksessa valtioiden toimintaa rahapelitoiminnan alueella, vaikka tiedän hyvin, että valtioiden toiminnan välillä on todella suuria eroja. Esimerkiksi EU on jättänyt jäsenmailleen suuren päätäntävallan rahapelaamiseen liittyvissä asioissa. Tämän vuoksi, tai ansiosta, EU-valtioiden rahapelitoiminnoissa on paljon enemmän eroja kuin on millään muulla liiketoiminnan alueella. Alkoholipolitiikka saattaa olla toinen vastaavan kaltainen toiminnan alue, jolla on jäsenmaiden kesken suuria eroja.

Kun arvioimme valtioiden toimintaa rahapeliliiketoiminnassa, niin on syytä muistuttaa, että rahapelaaminen on lähtökohtaisesti vaarallista toimintaa, joka voi aiheuttaa osalle kuluttajista suuria ongelmia. Tämän vuoksi rahapelaamista säädellään kaikkialla maailmassa, eikä sitä ole haluttu vapauttaa täysin vapaaksi liiketoiminnaksi. Säätelytavat ja -asteet sen sijaan vaihtelevat maittain hyvin paljon.

Säätelyn ääripäänä ovat maat, joissa kaikki rahapelaaminen on kiellettyä. Tällaisia maita ovat mm. useat arabimaat sekä yleisesti vahvan islamin uskon maat. Monen muunkin maan lähtökohtana on, tai on ainakin ollut, että rahapelaaminen on kiellettyä, mutta sitä varten voidaan antaa erityislupia. Useissa maissa rahapelaaminen on aloitettu monopolijärjestelmän pohjalta, josta se on pikkuhiljaa siirtynyt lisenssipohjaiseen toimintaan. Valtioiden erilaisia rahapelijärjestelmiä pohdittaessa on hyvä tunnistaa historian kehitys, koska se selittää eroavaisuuksia hyvin.

Valtioilla on useita rahapeleihin liittyviä erilaisia rooleja ja intressejä. Valtio säätää maassa noudatettavat lait ja järjestää niiden valvonnan. Koska rahapelaaminen on ollut rajoitettua toimintaa, niin useissa maissa pelaaminen on aloitettu valtion itsensä toimeenpanemana. Rahapelaamisen monopolit ovat siis olleet suoraan valtion kontrollissa, jolloin valtio on saanut toiminnasta kertyvät tulot itselleen. Kuten tiedämme, niin rahapelaamisen tuotot ovat globaalisti ajatellen valtavat, joten valtioilla on erittäin suuri taloudellinen intressi kontrolloida ja hallita pelaamisesta kertyviä tuottoja, joita se voi sitten jakaa edelleen haluamiinsa kohteisiin. Rahapelaamisesta aiheutuvien haittojen minimointi on myös valtioiden tavoitteena, koska ongelmien hoidosta aiheutuvat kustannukset tulevat monissa maissa valtioiden hoidettaviksi.

Koska valtioilla on useita erilaisia rahapelaamiseen liittyviä intressejä, niin on aivan luonnollista, että noiden hyvin erilaisten tavoitteiden välille on syntynyt usein ristiriitoja. Yleensä eri osa-alueita hoitavat eri ministeriöt, ja vain harvoissa maissa koko rahapelaamiseen liittyvä toiminta on keskitetty yhden ministeriön alaisuuteen. Tämän vuoksi esimerkiksi taloudellisen tuoton lisääminen ja peliongelmien määrän vähentäminen on monissa maissa esiintyvä ristiriita, joka aiheuttaa tempoilevaa ja epämääräistä rahapelipolitiikkaa.

Rahapelitoiminta jaetaan usein kolmeen isompaan kokonaisuuteen, jotka ovat lottopelit, vedonlyönti ja kasinopelit. Näiden pelitoiminnan alueiden säätelyissä on useimmissa maissa suuria eroja. Lottopelitoiminta perustuu edelleen globaalisti monopolijärjestelmään, jossa yksi yhtiö huolehtii koko toiminnasta. Suurimmassa osassa maita tämän monopolitoiminnan pyörittäjänä on edelleen valtion omistama yhtiö. Vedonlyönti voidaan jakaa kahteen osaan; hevospelaaminen ja urheiluvedonlyönti. Hevospelaamisen alueella on ollut käytännössä monopolitilanne, jossa raviradat ja erityiset peliyhtiöt ovat pyörittäneet hevospelitoimintaa omalla alueellaan. Sen sijaan urheiluvedonlyönnissä on perinteisesti ollut useita yhtiöitä, aivan kuten on ollut tilanne myös kasinobisneksessä. Vedonlyönnissä ja kasinotoiminnassa monopolijärjestelmät ovat siis perinteisesti olleet selvästi harvinaisempia kuin lottopelitoiminnassa.

Euroopan rahapelijärjestelmiä analysoitaessa on helppo huomata, että lottopelitoiminta hoidetaan edelleen monopolin pohjalta. Valtionyhtiöt pyörittävät toimintaa tai sitten valtio on myöntänyt suoraan tai kilpailutuksen kautta toiminnan yhden yrityksen hoidettavaksi. Sen sijaan vedonlyönnissä ja kasinotoiminnassa monopolijärjestelmä on käytössä enää harvoissa maissa. Euroopan maista vain Suomi ja Norja hoitavat edelleen kaiken rahapelitoiminnan monopolijärjestelmän pohjalta.

Kuten jo edellä totesin, niin EU on antanut jäsenmailleen suuren päätösvallan rahapelipolitiikan alueella. Edellytyksenä on, että lainsäädäntöjen tulee noudattaa EU:n yleisiä periaatteita ja liiketoiminnan rajoitusten tulee olla perusteltuja. Lähtökohtana on, että rahapelitoimintaa voidaan säädellä ja rajoittaa, kun tarkoituksena on ehkäistä pelaamisesta aiheutuvia ongelmia. Tämä on ymmärrettävä ja hyväksyttävä periaate, mutta toteutuuko se käytännössä?

Yleisesti ottaen taloudellisen toiminnan pyörittämisessä monopoli aiheuttaa aina tehottomuutta ja on sen vuoksi huonompi järjestelmä kuin vapaa kilpailu, tai rahapelien tapauksessa lisenssimalli. Monopolia voidaan kuitenkin puolustaa, jos sen avulla voidaan lisenssimallia paremmin ehkäistä pelaamisesta aiheutuvia ongelmia. Tutkimustulosten perusteella ei kuitenkaan voida osoittaa, että monopolijärjestelmän maissa olisi vähemmän peliongelmia kuin lisenssimaissa. Tästä ei voida päätellä järjestelmien hyvyyttä, koska avainasemassa on toiminnan käytännön tason regulaatio eli valvonta ja ohjaus. Itse järjestelmämalli ei sinällään vielä tuota mitään tuloksia. Kaiken lisäksi liiketoiminnan digitalisoituminen on aiheuttanut sen, että perinteisillä valtioiden rajoilla ei ole enää samanlaista merkitystä kuin niillä oli vielä kymmenen vuotta sitten. Tämä on aiheuttanut toiminnan regulaatioille haasteita, joihin ne eivät ole osanneet tai pystyneet vastaamaan.

Kun EU:n jäsenvaltion monopoliin perustuvan rahapelijärjestelmän perusteluna tulisi olla peliongelmien ehkäiseminen, niin voidaan aiheellisesti kysyä, miksi monopoli on nykyään yleinen vain lottopeleissä? Tutkimusten mukaan perinteiset lottopelit eivät aiheuta peliongelmia juuri lainkaan. Sen sijaan eniten peliongelmia aiheuttavat online kasino- ja raha-automaattipelit kuuluvat lähes kaikkialla lisenssijärjestelmään. Tätä ristiriitaa selittää historialliset syyt, mutta varmasti myös valtioiden taloudelliset intressit. Lottopelitoiminta on ollut useille valtioille kultakaivos. Lottopeleistä saatava pelikate on ollut jopa 60 % luokkaa, kun vastaava taso vedonlyönnissä ja kasinopeleissä on 2-10 %. Vaikutusta on varmasti ollut myös yksityisten peliyhtiöiden lobbauksella, joka on pyrkinyt ja onnistunut murtamaan monopolit digitaalisen kanavan vedonlyönnissä ja kasinopeleissä. Lottopelit eivät ole kuuluneet yksityisten peliyhtiöiden tuotevalikoimaan, minkä vuoksi lainsäädännöllisiä taisteluita ei ole nähty lottopelitoiminnassa.

Mitä tulevaisuus tuo tullessaan? En edes yritä antaa vastausta siihen, mutta olen varma, että muutos tulee jatkumaan. Vastuullisuuden painoarvo rahapelaamisessa on vahvassa kasvussa, minkä vuoksi valtioiden lainsäädännöllinen ja regulatiivinen rooli tulee säilymään ja jopa vahvistumaan. Sen sijaan valtiot ovat lähtökohtaisesti huonoja omistamaan liiketaloudellisesti merkittävää toimintaa. Tämän vuoksi olisi kaikille parasta, että valtiot luopuisivat suorista rahapeliyhtiöiden omistuksista. Jos toimintaa pitää edelleen tiukasti kontrolloida, niin rajoitettu lisenssimäärä on parempi ratkaisu kuin valtionyhtiön hoitama monopoli.

Ratkaisu Suomen rahapelaamiseen

Luin pari viikkoa sitten Senja Larsenin kirjoittaman Veikkauskratia-kirjan, joka herätti minussa monenlaisia, hieman ristiriitaisiakin, ajatuksia. Ajattelin kirjan lukemisen jälkeen, että noista heränneistä ajatuksista kannattaisi kirjoittaa blogi, mutta se jäi kirjoittamatta. Osa asioista on jo unohtunut ja kirjan sisältöä on käsitelty varsinkin sosiaalisessa mediassa niin runsaasti, että en aio nyt kirjoittaa mitään ”kirja-arvostelua”. Sen sijaan esitän ratkaisun, jolla suomalainen rahapelijärjestelmä saataisiin niin hyvään kuntoon kuin mahdollista.

Rahapelaaminen on toimintaa, joka aiheuttaa osalle asiakkaista ongelmia aivan samoin kuin tapahtuu myös alkoholin kulutuksessa. Ongelmien aiheutumisen takia kaikki maailman valtiot ovat päätyneet tavalla tai toisella säätelemään rahapelien tarjontaa – ei välttämättä kulutusta. Käsitykseni mukaan rahapelit eivät ole missään maailmassa täysin vapaata kaupallista toimintaa. Rajoitusten toteuttamistavat sen sijaan vaihtelevat paljon eri maiden välillä. Suomen valitsema kokonaisvaltainen monopolimalli on yksi, tosin hyvin harvinainen, tapa kontrolloida rahapelaamista.

Tutkimusten mukaan rahapelaaminen aiheuttaa Suomessa merkittäviä ongelmia noin kolmelle prosentille aikuisväestöstä. Tuosta ryhmästä noin kolmasosa eli prosentti aikuisista kärsii vakavista rahapelien aiheuttamista ongelmista. Tiedän, että välittömistä ongelmista kärsivien ihmisten joukko on kuitenkin vain osatotuus asiasta. Heidän lähipiiriinsä kuuluu paljon enemmän ihmisiä, jotka kärsivät rahapelien aiheuttamista ongelmista ainakin välillisesti. Luvuista voidaan kuitenkin päätellä, että 97 % Suomen aikuisista ei kärsi ainakaan suoraan peliongelmista. Tälle ryhmälle pelaaminen on osa viihde- ja vapaa-ajan kulutusta, jonka tulisi olla edelleen mahdollista.

Saan nykyään palkkani rahapeliasioihin liittyvästä konsultoinnista. Omasta taloudellisesta näkökulmastani toimin nyt tyhmästi, kun esitän ratkaisuni ilmaiseksi. Kyseessä on kuitenkin Suomen kannalta niin iso asia, että osallistun mielelläni ”talkootöihin”.

  1. Siirrytään lisenssijärjestelmään

Nykyisessä monopolijärjestelmässä vain Veikkauksen toiminta on valtion sääntelyn ja valvonnan piirissä. Lisenssijärjestelmässä regulaation piiriin saadaan parhaimmillaan lähes koko Suomessa tapahtuva rahapelaaminen. Lisenssien määrää ei tarvitse rajoittaa, mutta lisenssien ehtojen pitää olla riittävän tiukat. Euroopassa on yleisesti käytössä järjestelmä, jossa lottopelaaminen perustuu monopolijärjestelmään ja muut rahapelit ovat lisenssijärjestelmän piirissä. Tämä voisi olla myös Suomen malli. Toinen vaihtoehto on siirtää myös lottopelit lisenssimalliin, mutta niin, että lisenssejä myönnetään kilpailutuksen kautta vain yksi kappale esimerkiksi kymmeneksi vuodeksi (Iso-Britannian järjestelmä).

2. Verotus

Lisenssijärjestelmässä valtion rahapeleistä saamat tulot koostuvat kahdesta osasta. Lisensseillä on hinta, mutta niistä saatavat tulot eivät ole kokonaisuuden kannalta kovin suuri asia. Sen sijaan rahapelaamiselle määrätyllä verolla on suuri merkitys. Verotuksen pitää perustua rahapelikatteeseen eli summaan, joka peliyhtiöille jää sen jälkeen, kun ne ovat maksaneet asiakkaiden voitot. Oikea verotuksen taso lienee 20–25 prosenttia pelikatteesta. Veroaste ei saa olla liian korkea, jotta mahdollisimman moni rahapeliyhtiöistä hakeutuu laillisen järjestelmän piiriin.

3. Muun rahapelitarjonnan estäminen

Suomen tavoitteena tulee olla kaiken Suomessa tapahtuvan rahapelaamisen siirtäminen valvonnan piiriin. Peliyhtiöillä tulee olla muitakin syitä hakea rahapelilisenssiä kuin vain ”pakko”. Tämän vuoksi valtion on pyrittävä tarjoamaan sellaiset toimintaehdot, että yhtiöt haluavat toimia lisenssin piirissä. Edellä mainitun oikean veroasteen lisäksi tärkeä tekijä on lisensoimattomien peliyhtiöiden toiminnan estäminen. Tätä varten tarvitaan työkaluja ja lainsäädäntöä, jolla pelaaminen ilman suomalaista lisenssiä toimiville rahapeliyhtiöille voidaan estää.

4. Vain tunnistautunutta pelaamista

Rahapelitoiminnan valvojalle, nykyisin Poliisihallitus, rakennetaan järjestelmä, josta valvoja voi seurata kaikkea Suomessa tapahtuvaa rahapelaamista. Peliyhtiöiden tulee toimittaa dataa kyseiseen järjestelmään reaaliaikaisesti. Tarkoituksena on luoda järjestelmä, jolla voidaan seurata, valvoa ja kontrolloida yksilökohtaista pelaamista. Jotta tämä toimii, tulee kaiken rahapelaamisen tapahtua vain tunnistautuneena.

5. Rahapelaamisen tuotot valtion budjettiin

Kaiken rahapelaamisesta valtiolle kertyvän tuoton tulee siirtyä valtion yleiseen kassaan. Tämä koskee myös Veikkauksen toiminnasta kertyviä tuottoja. Nykyisten edunsaajien kytkös Veikkauksen tuottoon siis on katkaistava niin pian kuin mahdollista.

6. Selkeä rahapelaamisen vastuuministeriö

Nykyisessä rahapelijärjestelmässä on aivan liian monta eri ministeriötä, joilla on oma erillinen roolinsa rahapeleihin liittyvissä asioissa. Jatkossa on oltava selkeä taho, joka vastaa rahapelitoimintaan liittyvästä kokonaiskuvasta. Tämän lisäksi on mahdollista, että pelien valvonnasta vastaa edelleen Sisäministeriö ja peliongelma-asioista Sosiaali- ja terveysministeriö.

7. Pelaamisen rajoitukset asiakaskohtaisesti

Ihmisten taloudellinen ja terveydellinen tilanne vaihtelee suuresti. Tämän vuoksi yleiset kaikkia koskevat rajoitukset eivät ole toimiva tapa säädellä rahapelaamista. Linjauksena tulee kuitenkin olla se, että jokaisen asiakkaan on pakko asettaa itselleen pelaamista koskevat rajoitukset. Toimivia rajoituksia voisivat olla tappiorajat ja/tai rahansiirtoja koskevat rajoitukset. Nämä rajat voivat vaihdella asiakaskohtaisesti seuraavassa kohdassa esittämieni tietojen pohjalta. Pelaamisen rajoitukset koskevat kaikkea asiakkaan rahapelaamista ja sen vuoksi tarvitaan kohdassa 4. mainittu koko rahapelaamista koskeva keskusjärjestelmä.

8. Asiakkaan tietojen yhdistely

Rahapelaamista valvovalle taholle annetaan oikeus yhdistää asiakastietoihin myös tiedot henkilöiden talous- ja terveystiedoista. Taloustietojen, esimerkiksi vero- ja luottotiedot, perusteella voidaan asettaa ja arvioida edellä mainittuja asiakaskohtaisia pelaamisrajoituksia. Sosiaaliturvan avulla elävälle voi 20 euron pelihäviö olla jo liikaan, kun taas 10 000 euron kuukausipalkkaa nauttivalle sillä ei ole mitään merkitystä. Terveystietojen osalta viranomaisella tulee olla mahdollisuus saada tieto ainakin todetuista tai epäillyistä rahapeliongelmista ja muista riippuvuuksista. Näiden tietojen avulla viranomaisella tulee olla mahdollisuus, ja itse asiassa velvollisuus, estää tällaista henkilöiden pelaaminen kokonaan.

Tiedän, että tämä kohta aiheuttaa suuria lainsäädännöllisiä haasteita. Jos kuitenkin oikeasti halutaan saada aikaiseksi ratkaisu, jossa rahapelihaittoja vähennetään ja samalla kuitenkin pyritään mahdollistamaan terve pelaaminen, niin tällainen ratkaisu tarvitaan.

9. Estorekisteri käyttöön

Rahapelaaminen tulee voida estää kokonaan joko asiakkaan omalla päätöksellä tai viranomaisen perustellulla päätöksellä. Asiakkaan ei tarvitse selittää estopäätöstään millään tavalla. Sen sijaan viranomaisen ratkaisun tulee pohjautua edellisessä kohdassa mainittuihin taloudellisiin tai terveydellisiin tietoihin. Pelaamisen eston tulee koskea heti kaikkia rahapeliyhtiöitä. Rahapeliyhtiöille tulee asettaa riittävän suuret sanktiot, jos todetaan yhtiöiden rikkoneen peliestojen noudattamista.

10. Peliongelmien säännöllinen seuranta

Viranomaisen on seurattava koko ajan rahapelitoiminnan muutosten vaikutusta peliongelmien kehittymiseen. Tarvittaessa on oltava valmius reagoida asioihin nopealla aikataululla. Järjestelmää, toimintamalleja ja rajoituksia koskevia muutoksia tulee voida vähintään hienosäätää lähes reaaliaikaisesti. Tärkeää on myös luoda nykyistä parempi malli, jolla tunnistetaan riittävän varhaisessa vaiheessa rahapelaamista, joka johtaa peliongelmien syntymiseen.

11. Markkinointirajoituksia

Rahapelilisenssin haltijoilla tulee olla mahdollisuus tehdä rahapelien markkinointia. Italiassa käytössä olevan rahapelien markkinoinnin totaalikiellon sijaan on luotava malli, jossa rahapelien markkinoinnille asetetaan selkeät raamit. Peliyhtiöiden on tiedettävä, mitä pelejä ne voivat markkinoida ja missä ja milloin markkinointia saa tehdä. Rajoitusten rikkomisesta tulee seurata riittävän kovat rangaistukset.

12. Veikkaus yhtenä muiden joukossa

Veikkaus voi yhtiönä jatkaa toimintaansa muiden lisenssiyhtiöiden joukossa. Valtion omistajuuden jatkuminen on periaatteessa mahdollista, mutta se aiheuttaa hankaluuksia lisenssimarkkinassa. Mikäli lottopelit päätetään pitää edelleen monopolijärjestelmässä, on Veikkaus edelleen luonnollinen valinta kyseisten pelien pyörittäjäksi. Tässä tapauksessa Veikkaus on kuitenkin pakko jakaa kahdeksi erilliseksi yhtiöksi – toinen lisenssijärjestelmää ja toinen monopolijärjestelmää varten.

Mielenkiintoinen skenaario on lisenssijärjestelmään siirtyvän yhtiön myynti esimerkiksi pörssilistauksen kautta.

Lisenssijärjestelmään siirtyminen avaa Veikkaukselle huomattavasti nykyistä paremmat kansainvälistymismahdollisuudet. Asiaan liittyvät lainsäädännölliset riskit poistuvat ja kaiken lisäksi Veikkaus pääsee halutessaan mukaan muissa maissa tapahtuvaan B2C-liiketoimintaan.

13. Asiakkaiden hyväksyntä rahapelijärjestelmälle

Hyvä lähtökohta kaikelle lainsäädännölle on se, että kansalaiset ymmärtävät ja hyväksyvät toimintaa säätelevät lait. Rahapelijärjestelmän tulee perustua ratkaisuihin, joilla on mahdollisimman laajan asiakaskunnan hyväksyntä. Tehtävien rajoitusten syyt on avattava asiakkaille, ja myös muille suomalaisille

14. Hajasijoitetut raha-automaatit???

Rahapeliongelmiin liittyvä keskustelu on pyörinyt todella paljon hajasijoitettujen raha-automaattien ympärillä. Tutkimusten mukaan suurin osa Suomen rahapeliongelmista liittyy kyseisiin laitteisiin. Myönnän, että en ole koskaan pitänyt hajasijoitetuista automaateista ja olisin ollut valmis poistamanaan ne jo vuosia sitten. Haluan kuitenkin, että ratkaisut tehdään faktatietojen pohjalta. Minulla ei ainakaan ole tiedossa tutkimustietoa siitä, mitä raha-automaattien poistaminen oikeasti vaikuttaa peliongelmien määrään ja vakavuusasteeseen. Tämä tieto tarvitaan ennen kuin voidaan tehdä iso päätös kaikkien raha-automaattien siirtämisestä valvottuihin tiloihin.

RAHAA VAI VASTUULLISUUTTA?

Mitäpä sitä kesälomallaan muutakaan tekisi kuin kirjoittaisi omaan työhönsä liittyvää blogia… Kuten olen jo blogeissani aiemminkin todennut, niin kirjoitukseni ovat täysin omaa käsialaani ja työantajallani Veikkauksella ei ole näiden tekstien kanssa mitään tekemistä. Ajatukseni ja mielipiteeni ovat siis täysin omiani, vaikka tietysti työtehtäväni ovat edesauttaneet tietojen saamista ja näkemyksien syntyä.

Kirjoitin pari kuukautta sitten arvioni Suomen uuden hallituksen mahdollisista vaikutuksista suomalaiseen rahapelipolitiikkaan ja -järjestelmään. Totesin silloin uskovani mm. siihen, että vastuullisuuden merkitys tulee korostumaan ja nykyinen yksinoikeuteen perustuva järjestelmä tulee säilymään ainakin tämän hallituskauden loppuun asti. Olen edelleen samaa mieltä, vaikka tuon jälkimmäisen asian todennäköisyydet ovat tämän viikon kommenttien perusteella muuttuneet.

Veikkauksen mainonta on saanut viime aikoina osakseen kovaa kritiikkiä. Virheitä on varmasti tehty, mutta kyseessä ovat toistaiseksi olleet yksittäiset ylilyönnit ja/tai virhearviot, joiden ei mielestäni pitäisi millään tavalla vaikuttaa siihen, minkälainen rahapelijärjestelmä Suomessa on. Vai pitäisikö kuitenkin? Onko mainoksista tunnistettava linja rahapelaamisen kannustamiseen sittenkin merkki jostakin isommasta rakenteellisesta ongelmasta?

Kansanedustaja Juhana Vartiaisen lausunto Veikkauksen tilanteesta oli kuin suoraan omasta suustani. Uusi Veikkaus on joutunut hankalaan tilanteeseen. Osakeyhtiön tulee kuunnella omistajansa mielipiteitä. Veikkaus on 100 % Suomen valtion omistama yhtiö, joten Suomen valtion ääni on omistajan ääni, mutta mitä tuo ääni kertoo yhtiölle? Veikkaus tuottaa edunsaajilleen vuositasolla yli miljardi euroa ja sen lisäksi valtio saa rahapelitoiminnasta noin 200 miljoonan euron verotulot. Fiskaalisen tuoton taso Suomen valtiolle on siis noin 1,2 miljardia euroa, joka on yli 2 % koko valtion tulobudjetista. Taloudellisesta näkökulmasta puhutaan omistajan kannalta valtavan suuresta asiasta. Toisaalta taloudellinen tuotto ei ole pätevä oikeudellinen peruste yksinoikeusjärjestelmän ylläpitämisen syyksi. Rahapelien järjestämisen yksinoikeus on mahdollista, jos järjestelmä ehkäisee pelaamiseen liittyviä ongelma, joita ovat mm. rikollisuus ja peliongelmat. Veikkauksen omistajan eli Suomen valtion tehtävänä on siis myös ohjata yhtiötä toimimaan mahdollisimman vastuullisesti. Nyt näyttää siltä, että omistajan kaksi eri näkökulmista syntyvää tahtotilaa iskevät toisiaan korville.

Toistan varmasti itseäni liikaa, mutta Suomen valtion tulisi päättää, kumpaa asiaa Veikkauksen tulee ensisijaisesti tavoitella. Vastuullisuuden priorisointi tarkoittaa väistämättä nykyisen tuottotason merkittävää putoamista. Vastuullisuustoimenpiteiden lisääminen lienee kohtuullisen helppoa, jos tuottojen alenemisesta ei tarvitse välittää. Toisaalta vain Veikkauksen tekemät erityisen kovat vastuullisuustoimenpiteet eivät välttämättä juuri poista ongelmapelaamista, mikäli viranomaisilla ei ole nykyistä enemmän keinoja puuttua Suomen reguloinnin ulkopuolella tapahtuvaan pelaamiseen (= offshore peliyhtiöt). Tällaisessa tilanteessa aktiivisten pelaajien rahat vain siirtyvät toisille peliyhtiöille, joiden vastuullisuustoimenpiteet ovat yleisesti ottaen selkeästi Veikkauksen nykytason alapuolella. Mikäli taas Suomen valtio päättää priorisoida tuottotasoa, niin yksinoikeusjärjestelmästä pitänee luopua ja siirtyä esim. Tanskan ja Ruotsin seuraksi lisenssijärjestelmään tai ainakin osittaiseen sellaiseen.

Veikkaus näyttää joutuneen ristituleen, jossa toisaalta ”ammuksia” tulee peliongelmia korostavilta tahoilta, jotka vaativat yhtiötä toimimaan nykyistä vastuullisemmin ja lopettamaan tai ainakin merkittävästi hidastamaan tuotekehityksen ja myynnin edistämisen. Toisaalta ”pommitusta” tulee aivan toisilta tahoilta, jotka pyrkivät edistämään yksinoikeuteen perustuvan rahapelijärjestelmän murtumista ja suuressa määrin myös yksityisten kansainvälisten rahapeliyhtiöiden liiketoimintamahdollisuuksien avautumista Suomessa. On ollut ”huvittavaa” seurata viime aikaista keskustelua, jossa nämä kaksi täysin eri asiaa ajavaa tahoa ovat yhdessä arvostelleet Veikkauksen toimintaa. Vertaisin tilanne politiikkaan, jossa äärioikeisto ja -vasemmisto hyökkäävät yhteisen keskellä olevan vallanpitäjän kimppuun.

Olen pääministeri Rinteen kanssa samaa mieltä siitä, että suomalaisen rahapelijärjestelmän perusteita tulee jälleen kerran tarkastella, vaikka Suomen uusi hallitus vain pari kuukautta sitten teki hallitusohjelmassaan asiasta selkeitä linjauksia. Uskon vahvasti faktaperusteiseen päätöksentekoon ja toivon, että tätä periaatetta noudatetaan myös rahapeliasiassa. EU:ssa on viimeisen kymmenen vuoden aikana tapahtunut monessa maassa muutos rahapelien yksinoikeudesta lisenssijärjestelmään. Näistä muutoksista, mm. Italiassa, Ranskassa, Tanskassa ja viimeisimpänä Ruotsissa, on saatavissa paljon faktatietoa. Taloudelliset vaikutukset on helppo analysoida, mutta yllättävää on se, ettei kaikissa maissa ole kiinnitetty huomiota peliongelmissa tapahtuneisiin muutoksiin. Esimerkiksi edistyksellisessä Tanskassa ei tehty ennen muutosta ongelmapelaamisen määrän arviointia lainkaan, joten vertailukohtaa muutoksen vaikutuksille ei ole olemassa. Vaikuttaakin siltä, että monen maan päätöksentekoa on ohjannut taloudelliset tavoitteet.

Olen todennut aiemmissa blogeissani, että vastustan lähtökohtaisesti monopoleja. Olen kuitenkin saanut työskennellä rahapelejä yksinoikeudella hoitavissa yhtiöissä kohta 28 vuoden ajan ja ymmärrän sen vuoksi hyvin, että joissakin tapauksissa yksinoikeudella päästään parempiin tuloksiin kuin vapaalla kilpailulla. Uskon näin olevan aloilla, joilla on todellinen tarve säädellä asiakkaiden kulutusta. Suomessa tällaisen kuluttajia koskevan erityisen suojelun aloiksi on katsottu mm. alkoholi ja rahapelaaminen. Vaatiiko kuluttajien erityinen suojelu yksinoikeusjärjestelmää vai ei?

Ruotsin lisenssimallissa viranomaiset ovat saaneet säätelyn piiriin aiemman parin yhtiön sijaan yli sata yhtiötä. Viranomaisen mahdollisuus puuttua asioihin on siis tässä mielessä lisääntynyt merkittävästi. Toisaalta aiemman parin virallisen toimijan (ATG & Svenska Spel) mallista siirtyminen yli sadan rahapelibrändin malliin on aiheuttanut mainonnassa räjähdysmäisen kasvun, joka taas väistämättä lisää peliongelmia. Järjestelmäratkaisuun ei siis ole itsestään selvää ratkaisua. Elämme kiinnostavia aikoja…