Olen malttanut olla kirjoittamatta raviasioista, jotka kuitenkin ovat minulle läheisempiä kuin rahapeliasiat. Nyt ärsytyskynnys kuitenkin ylittyi ja päätin kertoa mielipiteeni. Katselin TotoTV-lähetystä Forssan raveista. En juuri noteerannut, mitä lähtöjen välissä puhuttiin, mutta sitten yksi lause särähti korvaan. Joku mies totesi, että raviurheilun suurin virhe ”peleihin keskittyminen” on syytä korjata. Mitä ihmettä, kuulinko oikein, ei voi olla totta! Haastateltavana oli minulle täysin tuntematon Markku Saastamoinen. Aika nopeasti selvisi, että kyseinen herra on kirjoittanut ”Suomen ravialan nykytila”-selvityksen Suomen Hippoksen toimeksiannosta. Sain vihdoin eilen raportin käsiini ja lukemisen jälkeen toivon todella, että tämä raportti ei ole Suomen ravialan kehityksen pohjana!
Tarkoituksenani ei ole vain arvostella Saastamoisen raporttia vaan kertoa samalla omia ex tempore-mielipiteitäni. Raviurheilun sisällä on ollut vuosia harhaluulo lajin suosiosta. Olemme pitkään kertoneet, että ravit ovat Suomen toiseksi suosituin urheilulaji. Tilastojen avulla voidaan osoittaa melkein mitä tahansa ja tuo edellä oleva asia on yksi hyvä esimerkki siitä. Ravit ovat todellakin olleet urheilulajien listalla kakkosena, kun lasketaan maksullisiin tapahtumiin osallistunutta katsojamäärää. Tämä ei tee silti raveista toiseksi suosituinta lajia. Ravien yksi ongelma on raviratojen sijainti. Valtaosa raviradoista sijaitsee melko kaukana kaupunkien keskustasta ja satunnaisten katsojien saaminen paikalle on sen vuoksi haastavaa.
Ravien näkyvyyden heikkenemisestä on viime aikoina puhuttu paljon. On helppo syyttää ongelmista vapaasti katsottavissa olevien TV-lähetysten poistumista. Ravilähetyksiä pystyy katsomaan ilmaiseksi noin 20 kertaa enemmän kuin parikymmentä vuotta sitten. Lähetystapa vain on toinen ja itse asiassa sama kehitys on tapahtunut mm. jalkapallossa ja jääkiekossa, jotka edelleen ovat suosituimpia urheilulajeja. Kysymys on laajemmasta ongelmasta kuin lajin näkyvyydestä massakanavilla. Väitän, ettei ravien näkyminen YLE:n tai Maikkarin kanavalla lisää lajin suosiota, jos lajin sisäiset asiat eivät ole kunnossa. Saastamoinen on oikeassa siinä, että raviurheilun tulee ymmärtää ja reagoida selvästi aiempaa paremmin yleisiin kuluttajatrendeihin ja muutoksiin niissä. Ei riitä, että tehdään niin kuin aina ennenkin.
Raviurheilun imagon kannalta on tärkeää pitää huolta hevosten hyvästä käsittelystä. Kekkonen totesi aikoinaan, että ”niin on, jos siltä näyttää”. Me ravien aktiiviharrastajat olemme sokeita esimerkiksi piiskan ja ohjien loppusuoran käytölle. Näyttäkää video melkein mistä tahansa tiukasta loppusuoran kamppailusta ei raveja harrastavalle ihmiselle ja kysykää, mitä tunteita se herättää. Todennäköinen vastaus ei ole toivomamme ”upea taistelu” vaan ”hevosten hakkaaminen”. Vaikka tiedämme, että tuomaristo ja eläinlääkärit valvovat toimintaa ja hevonen ei kärsi merkinannosta, niin hevosten käskeminen näyttää pahalta.
Raviurheilun vertaaminen ratsastukseen ei mielestäni ole mielekästä. Kyseessä on kaksi täysin eri lajia. Yhteinen nimittäjä on hevonen, mutta siihen ne yhtäläisyydet jäävätkin. Hevosista pitäviä ihmisiä voidaan kyllä saada raveihin, jos eläinsuojeluasiat ovat kunnossa. Sen sijaan en usko, että ravien kannattaa yrittää houkutella ratsastusharrastajia vaihtamaan lajia. Kahden eri lajin harrastaminen puolestaan vie paljon aikaa ja rahaa. Uskon, että hevostalouden kokonaisedun kannalta on viisainta antaa ratsastusurheilun ja raviurheilun elää omia elämiään.
Ravien markkinoinnissa pitää hyödyntää myös hevosta, mutta sen tulee tapahtua lajinomaisesti. Ravit kuten muutkin lajit kaipaavat urheilutähtiä. Alan sisällä tuntuu olevan erimielisyyttä siitä, ovatko tähtiä hevoset vai ohjastajat. Tällä ei ole lajin suosion kannalta mitään merkitystä. Ohjastajat ovat monessa mielessä parempi valinta, koska huipputason nimiä on vain parikymmentä ja he pysyvät huipulla vuosia tai jopa kymmeniä vuosia. Huipulla olevia hevosia on sen sijaan paljon enemmän ja kaiken lisäksi hevosten vaihtuvuus on paljon nopeampaa kuin huippuohjastajien. Huippuhevosta voi tietysti korostaa, jos meille sattuisi taas tulemaan Charme Asserdalin tai Houston Laukon tapainen kansainvälinen tähtiravuri. Uutisoinnissa ja muussa mediajulkisuudessa pitäisi tietoisesti keskittyä tähtikulttuurin luomiseen ja unohtaa arjen sankarit, joita voidaan nostaa esille alan sisäisessä viestinnässä.
Raviurheilu tarvitsee mahdollisimman laajan harrastajapohjan. Laji tarvitsee hyviä hevosia, joita varten tarvitaan kasvattajia, jotka ovat valmiita panostamaan laadukkaisiin tammoihin ja orivalintoihin. Lisäksi tarvitaan laaja omistajakunta, joilla pitää olla mahdollisuus harrastaa lajia inhimillisillä kustannuksilla. Kasvattajien ja omistajien lisäksi iso rooli on myös valmentajilla, joilla tulee olla mahdollisuus harjoittaa järkevää liiketoimintaa. Tätä koko ketjua varten tarvitaan mahdollisimman paljon palkintorahaa. Palkintojen maksamisessa tulee ottaa huomioon kaksi asiaa – peruspalkintotaso ja mahdollisuus suurvoittoihin. Vaikka vain harva raviharrastaja pääsee koskaan käsiksi suurvoittoihin, niin ne pitävät silti yllä unelmaa ja ovat koko lajille tärkeä asia.
Saastamoinen toteaa raportissaan, että raviurheilua on kehitetty liikaa pelaamisen ehdoilla. Lisäksi hän tulkitsee yleisötutkimuksia niin, että iso osa ihmisistä pitää ravipelaamista pahana asiana. Saastamoinen esittää, että pelituloja pitäisi korvata sponsori- ja TV-tuloilla. Olisi mielenkiintoista kuulla, mihin perustuu arvio siitä, että TV-yhtiöt olisivat yhtä äkkiä valmiita maksamaan ravien lähetysoikeuksista. Tällä hetkellä kanaville pitää maksaa paljon siitä, että ne yleensä näyttävät raviurheilua. Ravien yhteistyökumppaneiden hankkiminen on Kuninkuusraveja ja muutamaa suurtapahtumaa lukuun ottamatta haastavaa ja sopimussummat ovat todella kaukana siitä tasosta, jolla voitaisiin korvata pelituottoja. Mielestäni ravipelitoiminnan kritisoiminen osoittaa, ettei raportin kirjoittaja ymmärrä talouden suuruusluokkia. Pienillä asioilla on vaikea korvata suuria asioita. Pelituottojen vähenemiseen on tietysti syytä varautua, mutta keinot siihen ovat aika vähissä. Mielestäni ravituotetta on edelleen kehitettävä pelitoiminta huomioon ottaen.
Sen sijaan itse ravitapahtumien kehittäminen viihteellisempään suuntaan on nyt enemmän mahdollista kuin aiemmin, jolloin raviurheilun tulovirta riippui suoraan hevospelaaminen tuotoista. Uusien harrastajien saaminen ravien piiriin tapahtuu helpoiten urheilun kautta. Raviradoista tulee kehittää viihtymispaikkoja, joihin paitsi meidän aktiivien niin myös uusien asiakkaiden on miellyttävä tulla. Raviradat ovat päässee valitettavan huonoon kuntoon ja ovat monelta osin 1980-luvun ”museoita”. Halukkuus panostaa investointeihin on ollut aika pientä, koska ravien katsominen on siirtynyt radoilta kotisohville, vaikka samanaikaisesti puhutaan medianäkyvyyden vähenemisestä. Raviradat ovat ajautuneet negatiiviseen lumipalloilmiöön. Katsojamäärä vähenee, joten investointeja katsomoinfraan ei haluta tehdä, jolloin yleisön kiinnostus vähenee entisestään… Saman ongelman kanssa painitaan muissakin kehittyneissä raviurheilunmaissa, joten kyseessä on globaali ilmiö, jota vastaan on vaikea taistella.
Ravien näkyvyys internetin ja mobiilin kautta on mielestäni hyvä. Palvelun taso nykyaikaisissa kanavissa on vähintään riittävällä tasolla, joten tämä ei ole perusongelma. Kuluttajilta vain puuttuu peruskiinnostus raviurheilua kohtaan. Erikoisin Saastamoisen ehdotus lajin suosion nostamiseen on kasvattajan aseman korostaminen. Myönnän suoraan tyhmyyteni, kun en ymmärrä kasvattajan vertaamista muiden lajien ”oman kylän poikiin”. Väitän, että kasvattajien esiintuominen ei lisää raviurheilun suosiota promillen vertaa! Kasvattajan rooli on tärkeä koko raviurheilun ketjussa, mutta sillä ei ole mitään tekemistä ravien suosion kanssa.
Pelkään, että Saastamoisen suositukset veisivät raviurheilun kohti ”koiranäyttely”-maailmaa ja se ei ole ainakaan minulle hevosten omistajana ja pelaajana mielekäs tulevaisuus!
Gambling Guru 