TURVATAAN RAVIEN AMMATTIMAINEN JA HARRASTAJATASON TOIMINTA

Tämä kirjoitus julkaistiin http://www.ravinetti.fi sivustolla maanantaina 6.7.. Saamani palautteen vuoksi teen tähän alkuun yhden täsmennyksen. En itse ymmärtänyt kirjoittavani mitään ammatti- ja amatöörivalmentajien eroista, mutta moni lukija on silti syystä tai toisesta käsittänyt, että vähättelen amatöörivalmentajia. Tarkoituksenani on ollut puhua ennen kaikkea ravitapahtumien jakamisesta selkeämpiin luokkiin. On aivan toinen asia, minkälaisten valmentajien hevoset esimerkiksi ammattimaisissa tapahtumissa juoksevat.

Teen heti selväksi, että tämän blogin tarkoituksena ei ole syyttää ketään vaan ehdottaa yksi malli, jolla itselleni rakkaan raviurheilun tulevaisuus saataisiin näyttämään nykyistä paremmalta. On aivan turha murehtia menneitä ratkaisuja, koska aikaa on mahdotonta kääntää takaisinpäin ja asiat on aikanaan tehty niin kuin ne on tehty. Olen itsekin ollut muutamaan kertaan asemassa, jossa olen voinut ainakin joltakin osin vaikuttaa tehtyihin päätöksiin, joten voisin osoittaa ”syyttävällä sormelle” myös itseäni.

Olin jo vuonna 1994 valmistelemassa esitystä raviratojen rataluokituksesta, jota Suomen Hippos ajoi läpi silloin tuoreen puheenjohtajansa Kalevi Hemilän johdolla. Uskoin itse tuon mallin parantavaan voimaan todella paljon ja olin pettynyt, kun sen läpimeno tyrmättiin. Kukaan ei tiedä, mitä olisi tapahtunut, jos rataluokitus olisi tuolloin hyväksytty. Olen ollut myös ajamassa raviurheiluun muutoksia pelitoiminnan näkökulmasta. Minua on syytetty useaan otteeseen, että mielipiteeni raviurheilusta ovat ”pelurin puhetta”. Myönnän, että olen aktiivinen ravipelaaja, mutta olen myös pitkäaikainen hevosenomistaja, joten uskon katsovani lajia myös muilla kuin pelurin silmillä.

Raviurheilun yksi suurimmista ongelmista on erilaisten ryhmien suuri määrä. Päätöksenteossa pitäisi pystyä nousemaan omasta ”lokerostaan” ylös ja katsoa asioita laajemmin kuin vain oman sidosryhmän näkökulmasta. Meitä aktiivisia raviharrastajia on Suomessa kymmeniätuhansia ja yhdessä olisimme voimakas ryhmä ajamaan omaa etuamme, kunhan vain löytäisimme yhteisen linjan. Yritän esittää mallin, jolla jokaisen meidän tilanne voisi tulevina vuosina näyttää edelleen vähintään kohtuulliselta.

Raviurheilun erikoisuus verrattuna kaikkiin muihin merkittäviin urheilulajeihin on se, että ammattilaiset ja harrastajat kilpailevat keskenään. En pidä tätä hyvänä asiana ja näen sen jopa suurimpana esteenä järkeville ratkaisuille. On aivan selvää, että laji tarvitsee sekä huippu-urheilijoita että harrastajia. Tässä tapauksessa tarkoitan tällä sekä ohjastajia että valmentajia ja myös hevosia. Ilman laajaa harrastajapohjaa on mahdotonta pitää yllä huipputasoakaan. Tavoitteena pitää siis olla ratkaisu, jolla saamme vähintään säilytettyä ja mieluummin jopa laajennettua harrastajakuntaa ja samalla nostettua huippu-urheilun tasoa. Tavoitteesta lienee helppo olla samaa mieltä, mutta onko tuollainen tavoite realistista saavuttaa?

Olen jo aiemmissa kirjoituksissani todennut, että juuri nyt hyvän ravihevosen omistaminen Suomessa on kannattavampaa kuin aikaisemmin. Hevosella pääsee kilpailemaan silloin kuin haluaa ja palkintotaso on kohtuullisen korkealla tasolla. Suurta valittamista ei pitäisi olla, mutta valitettavasti tulevaisuus näyttää huolestuttavalta. Alan rahoitus on ainakin toistaiseksi riippuvainen Veikkauksen tuotoista, joiden kehityksen ennustetaan olevan erittäin heikkoa tulevina vuosina. Arvioiden mukaan tuotot tulevat putoamaan miljardin euron tasolta noin 600 – 700 miljoonan euron tasolle. Raviurheilun osuus tuosta tuotosta on 4 %, mikä on nyt tarkoittanut noin 40 miljoonan euron vuosittaista tulovirtaa. Uusien ennusteiden mukainen kokonaistuotto tarkoittaisi raviurheilun osuuden putoamista 24 – 28 miljoonan euron vuositasolle. Vertailun vuoksi todettakoon, että raviurheilun pelitoiminnasta saadut tulot olivat ennen peliyhtiöiden integraatiota noin 32 – 33 miljoonaa euroa.

Jätän ravipelitoiminnan tulevaisuuteen liittyvät kehitysehdotukset ja alan mahdollisten muiden tulovirtojen esittelyt myöhempään ajankohtaan ja keskityn nyt vain raviurheilun järjestämiseen liittyviin asioihin.  Miten siis turvataan se, että meillä on jatkossakin kasvattajia ja sitä kautta riittävästi hevosia, valmentajia ja ohjastajia – totopelaajia unohtamatta?

Suomen raviurheilussa on valinnut tasapäistämisen politiikka, joka on näkynyt resurssien jakamisessa ”sulle, mulle, sulle, mulle”-periaatteena. Taskulaskimet ovat käyneet kuumina, kun lisärahaa on jaettu, ettei vain jonkun radan saama lisätulo olisi prosenttia suurempi kuin oman radan saama korotus. En usko, että tällainen politiikka on ollut raviurheilun kokonaisuuden kannalta oikea. Keskustelu on ajautunut tämän seurauksena väärille urille. Peruskysymyksen ei pitäisi olla, kuinka monta ravirataa Suomessa tulee jatkossa olla. Raviratojen määrän vähentäminen ei nimittäin auta saavuttamaan tavoitteita ammattimaisen ja harrastajatason raviurheilun mahdollisuuksien parantamisessa. Me tarvitsemme koko maan kattavan ravirataverkoston aivan samoin kuin meillä on laaja jalkapallokenttien, uimahallien ja jäähallien verkostokin!

Sen sijaan iso muutos tarvitaan siihen, kuinka monta huippu-urheilun ravikilpailupäivää Suomessa tarvitaan ja missä näitä kilpailuja pitää järjestää. Käsitykseni mukaan Suomessa pitäisi olla joka päivä yhdet ammattimaisen raviurheilun kilpailut, joten näitä tapahtumia tarvitaan vuodessa vähintään 360 kappaletta. Huippu-urheilun sisällä voi ja pitää olla vielä eritasoisia tapahtumia. Suomen ravien kruunun jalokivet kuten Kuninkuusravit, Finlandia-ajo, Kymi GP, St Michel, Suur-Hollola, Derbyt ja Kriteriumit ovat jatkossakin eri kastissa kuin tavalliset maanantai-illan ”huippuravit”. Ammattimaisten ravipäivien välillekin pitäisi uskaltaa tehdä selkeämpää eroa kuin niillä on tällä hetkellä. Lauantain palkintotason tulisi olla selkeästi korkeampi kuin muina päivinä ja keskiviikonkin tulisi erottautua nykyistä selvemmin muista arkipäivistä.

Pelien tuotoista maksettava palkintotuki tulisi kohdentaa kokonaan näille ammattimaisille ravipäiville. Päivien jakautumisesta eri raviratojen välillä voidaan tehdä laskemia, enkä edes yritä tehdä sitä tässä. Sen sijaan pidän itsestään selvänä, että huippu-urheilua pitää pystyä järjestämään koko Suomen kattavassa ravirataverkostossa. Kokonaisuus ei hyödy millään tavalla siitä, että esimerkiksi Lappeenrannan tai Ylivieskan raviratatoiminta ajetaan kokoaan alas. Tämän tyyppisillä raviradoilla on suuri merkitys ravitoiminnan harrastamisessa ja palaan siihen asiaan hieman myöhemmin. Koska kattava ravirataverkosto tarvitaan joka tapauksessa harrastamisen mahdollistamisessa, voidaan näitä ratoja hyödyntää myös silloin tällöin huipputapahtumissa, jotka auttavat pitämään ravit näkyvillä ympäri Suomen maan.

Ammattimaisesti pyöritettävien ravirataorganisaatioiden määrää sen sijaan voidaan vähentää nykyisestä vajaasta kahdestakymmenestä alle puoleen. Nämä ravirataorganisaatiot voivat myös huolehtia muilla radoilla silloin tällöin ajettavista korkeantason tapahtumien järjestämisestä. Pidän edelleen esimerkkinä edellä mainittuja Lappeen ja Ylivieskan ratoja. Ne eivät todennäköisesti kuulu valittaviin ammattimaisiin organisaatioihin, mutta siitä huolimatta Lappeen Villimiehen Tammakilpailu ja Ylivieskan Ruunakunkkarit kuuluvat jatkossakin huipputapahtumien listalle.

Palkintojen keskittäminen noin 360 päivälle auttaa säilyttämään riittävän korkean palkintotason, vaikka Veikkauksen peleistä saatavia tuottoja ei onnistuttaisi kasvattamaan muilla tulolähteillä. Myös ravipelaamisen näkökulmasta ammattimainen tarjontaa pitää kotimaiset kohteet kilpailukykyisinä ulkomaiseen, lähinnä ruotsalaiseen, tarjontaan verrattuna. Myös viestinnällisesti on kokonaisedun mukaista, että huipputason raviurheilu erotetaan nykyistä selvemmin omiksi tapahtumikseen.

Ammattimaisen raviurheilun keskittäminen noin 360 tapahtumaan ei kuitenkaan tarkoita ravikilpailujen määrän vähentämistä tuohon lukuun. Kuten jo edellä totesin, meidän tavoitteenamme tulee olla paitsi ammattimaisen niin myös harrastajatason raviurheilun turvaaminen. Ravien harrastaminen vaatii laajan koko maan kattavan ravirataverkoston, joka meillä onneksi on jo olemassa. Siitä on pidettävä kiinni ja huolehdittava ratojen riittävästä kunnossa pidosta. Tämän lisäksi muilla kuin säännöllisesti huipputapahtumia järjestävillä radoilla tulee olla mahdollisuus järjestää ravikilpailuja niin paljon kuin ne katsovan oman alueensa ja toimintansa kannalta olevan järkevää. Mikään ei siis estä esimerkiksi Lappeenrannan alueen hevosjärjestöä järjestämästä ravikilpailuja vaikka joka viikko, jos se on tarpeellista hevosharrastamisen näkökulmasta. Näitä tapahtumia ei kuitenkaan tule tukea taloudellisesti raviurheilun yhteisestä potista, vaan palkintojen ja muiden kulujen tulee olla paikallisten toimijoiden vastuulla.

Ravien hyvä puoli verrattuna esimerkiksi palloilulajeihin on se, että harrastajatasolta voi nousta huippu-urheilun tasolle vaikka päivässä – ainakin jos puhumme valmentamisesta ja ennen kaikkea hevosista. Hyvät hevoset pääsevät nopeasti kilpailemaan hyvistä palkinnoista. Sen lisäksi kaikilla hevosilla päästään kilpailemaan niille parhaiten sopivalla tasolla ja parhaimmillaan kilpailumahdollisuudet tulevat lisääntymään nykyisestä tasosta. Kilpailuihin osallistuvien hevosten määrät eivät harrastajatasolla ole niin kriittisiä kuin ne ovat nykyisessä aika pitkälti pelitoiminnan ehdoin tapahtuvassa tilanteessa.

Voisin verrata raviratoja jäähalleihin. Samassa jäähallissa voidaan pelata huipputason Liiga-ottelu, korttelisarjan peli ja eri ikäisten junioreiden otteluita. Jossain toisessa hallissa pelataan pääsääntöisesti junnuotteluita, mutta silloin tällöin siellä voidaan pelata paikallisen Suomi-sarjan pelejä, jotka voivat paikallisesti olla iso tapahtuma. Aivan vastaavasti tulisi toimia raviratojen kanssa. Meillä kaikilla tulee olla mahdollisuus harrastaa lajia riittävän lähellä kotipaikkaamme. Myös kilpailumahdollisuuksia pitää tarjota koko maassa, mutta huipputapahtumien tulee olla tiukkojen ammattimaisten vaatimusten takana. Kaikilla on kuitenkin periaatteessa mahdollisuus elättää unelmaa suurista palkinnoista.

Kasvattajilla, omistajilla, valmentajilla ja ohjastajilla tulee jatkossakin olla mahdollisuus saada tulonsa raviurheilusta. Kaikki eivät kuitenkaan edes yritä ansaita tästä elantoansa. Heilläkin tulee kuitenkin olla mahdollisuus harrastaa lajia hyvissä olosuhteissa ja elättää unelmia hyvän hevosen osumisesta omalle kohdalle!

RAVIPELAAMISEN MUUTOS JA RAVIURHEILUN MAHDOLLISUUDET

Osallistuin maanantaina 9.3. Forssan raviradan strategiaseminaariin yhtenä alustuspuheenvuoron pitäjistä. Esitykseni tarkoituksena oli kuvata rahapelaamisessa ja hevoskilpailuissa tapahtuvaa kehitystä ja sen vaikutusta Suomen raviurheilun tulevaisuuteen. Tässä on puheenvuoroni pääsisältö vielä auki kirjoitettuna.

Kulutustrendit & rahapelaaminen

Rahapelaaminen ja raviurheilun seuraaminen ovat osa normaalia kulutuskäyttäytymistä. Tämän vuoksi on tärkeää ymmärtää, minkälaisia yleisiä muutoksia ihmisten kulutustrendeissä on tapahtumassa. Kuluttajien käyttäytymisen megatrendejä on aika paljon ja olen poiminut niistä kolme, joilla on varmasti paljon vaikutusta myös alamme kehitykseen.

Digitalisaatio on muuttanut ihmisten kulutuskäyttäytymistä jo paljon ja tulee muuttamaan sitä yhä enemmän. Asiointi on siirtynyt verkkoon ja erityisesti mobiilikanavaan. Tämän kehityksen seurauksena kilpailu on kiristynyt merkittävästi. Aiemmin fyysisellä sijainnilla oli suuri merkitys kulutukseen, mutta nyt esimerkiksi maiden rajat eivät enää ole kriittinen tekijä asiakkaiden valintamahdollisuuksiin. Verkossa on tarjolla satojen, ellei jopa tuhansien peliyhtiöiden tuotteita ja hevosurheilua pystyy seuraamaan monista eri maista.

Toinen merkittävä muutos on osittain sidoksissa digitalisaatioon ja se on asiakkaiden valintamahdollisuuksien kasvu. Tämän seurauksena asiakkaiden vaatimustaso on noussut. Menestyvän liiketoiminnan perusedellytys on ja tulee olemaan asiakaskokemus. Toimija, joka pystyy tarjoamaan parhaan asiakaskokemuksen, tulee menestymään varmasti. Rahapelialalla näyttää olevan menossa konsolidaatio, jossa muilla aloilla perinteisesti toimineet yrityksen ovat tulossa mukaan rahapelitoimintaan. Tällaisia uusia rahapelialan toimijoita on tulossa mm. media-alalta, jossa erityisesti urheilun tv-oikeuksia omistavat yhtiöt ovat jo aloittaneet tai ovat harkitsemassa rahapelitoiminnan aloittamista. Perinteiset rahapeliyhtiöt tulevat olemaan pulassa, jos asiakasdatan jättiläiset Google, Amazon ym. tulevat mukaan rahapelitoimintaan.

Kolmas merkittävä muutostrendi on vastuullisuuden merkityksen nousu. Turvallisuus ja toiminnan eettisyys ovat saaneet kuluttajien silmissä entistä suuremman merkityksen. Olemme saaneet tästä jo hieman esimakua myös Suomessa viime kesästä lähtien. Pidän mahdollisena, että jotkut rahapelialan toimijat voivat tehdä vastuullisuudesta itselleen kilpailuedun, jolla ne erottautuvat muista peliyhtiöistä ja menestyvät sen ansiosta. Pidän varmana, että vastuullisuuden laiminlyönti ainakin ajaa yhtiöt syviin vaikeuksiin.

Hevospelaaminen & kilpailutapahtumat

Paras määre kuvaamaan rahapelaamisen volyymia on pelikate, joka tarkoittaa ihmisten rahapelaamiseen häviämää rahasummaa (pelimyynti – maksetut voitot). Globaalin rahapelaamisen pelikatteen on arvioitu olevan tällä hetkellä reilut 400 000 000 000 eli 400 miljardia euroa. Tästä summasta noin 12 % tulee digitaalisista kanavista. Hevospelaamisen (ravit & laukka) globaali pelikate on noin 25 B€ eli noin 6 % koko rahapelaamisesta. Pelaamisen kasvu tulee käytännössä vain digikanavista ja näyttää siltä, että asiamiespisteissä tapahtuva myynti laskee lähes kaikkialla. Hevospelaaminen kehittyy muihin pelialueisiin nähden heikommin. Tutkimuslaitos H2GC ennustaa hevospelaamisen kasvava tulevina vuosina 0 – 1 % vauhdilla, mikä on selvästi vähemmän kuin muun rahapelitoiminnan kasvu. Hevospelaaminen menettää siis merkittävästi markkinaosuuttaan ja pelaaminen siirtyy nopeasti pois rataympäristöstä.

Ravi- ja laukkatapahtumien katsojamäärät laskevat ympäri maailmaa. Arkikisoissa ei käy enää juuri ketään. Ongelma ei ole siis pelkästään Suomessa. Katsomot ovat tavallisissa kilpailuissa sama niin Solvallassa, Vincennesissä kuin Englannin laukkaradoillakin. Tavallinen bulkkituote ei enää näytä kiinnostavan ketään. Sen sijaan suurkilpailuilla ja erityistapahtumilla näyttää menevän kohtuullisen hyvin ja katsojamäärät ovat edelleen korkealla. Televisioinnilla on ollut suuri vaikutus. Itse kilpailutapahtumat näkyvät paremmin kotisohvalle kuin paikan päällä katsomoon.

Suomen raviurheilun muutos

Suomen raviurheilun kiinnostavuus laskee. Yleisömäärät putoavat ja arkiravien katsomot ammottavat tyhjyyttään. Positiivista on kuitenkin se, että myös meillä suurtapahtumat näyttävät edelleen kiinnostavan yleisöä. Tässä yhteydessä suurtapahtuma tarkoittaa muutakin kuin Kuninkuusraveja. Valtakunnallinen suurtapahtuma on eri asia kuin paikallinen suurtapahtuma ja niille kummallekin näyttäisi olevan tilausta.

Katsojamäärien laskun lisäksi iso ongelma on hevosmäärien lasku. Hevosen omistajien määrä on laskusuunnassa, mikä on todennäköisesti sidoksissa alan yleisen suosion laskuun. Tilanne on itse asiassa aika mielenkiintoinen, koska juuri tällä hetkellä tilanne menestyvän hevosen omistajan kannalta on parempi kuin koskaan ennen. Palkintotaso on korkealla ja hevosen on helppo päästä mukaan kilpailuihin. Alan tulevaisuuden haasteet tietysti ovat todellisia ja harmaalta näyttävä tulevaisuus ymmärrettävästi vähentää hevosen omistamisen kiinnostavuutta.

Rahapelaamisen suosio on ollut viime vuosina lievässä laskussa. Uuden koko pelitoimintaa hoitavan Veikkauksen pelikate on laskenut yhtiön koko kolmivuotisen toiminnan ajan. Osa vähentyneestä pelaamisesta näyttää siirtyneen ulkomaisille peliyhtiöille. Ravipelaamisen suosio on laskenut jopa enemmän kuin muun rahapelaamisen. Ravipelien osuus ennen uuden Veikkauksen perustamista kokorahapelaamisesta oli lähellä neljää prosenttia, mutta nyt se on enää reilut 3 %. Näyttää siltä, että ravipelit eivät ole kiinnostava tuoteryhmä tilanteessa, jossa asiakas saa kaikki mahdolliset rahapelituotteet yhdeltä luukulta.

Raviurheilun mahdollisuudet muutoksessa

Avainkysymys on, miten raviurheilu pystyy vastaamaan yleisiin kulutustrendeihin. Raviurheilu on osa viihteen ja vapaa-ajan markkinaa. Valintoja ei tehdä siis pelkästään rahapelaamisen sisällä vaan myös muiden viihdykkeiden välillä. Käytänkö torstai-illan katsomalla Lahden raveja vai kenties katsomalla jääkiekon liigaottelua paikan päällä tai tv:n välityksellä vai menenkö vaimon kanssa elokuviin jne.

Pitkän tähtäimen tärkein tehtävä on raviurheilun yleisen hyväksyttävyyden kasvattaminen. Tätä varten tarvitaan aktiivista näkyvyyden ja tiedottamisen lisäämistä. Tätä tehtävää varten on terävöitettävä viestinnän kärkeä. Mitä ala haluaa itsestään kertoa? Mikä on se kuva, jonka haluamme alan ulkopuolisille kertoa? Moni alan harrastaja on esittänyt kritiikkiä siitä, että raviurheilua on markkinoitu liikaa rahapelaamisen kautta. Mielestäni tämä on ollut menneinä vuosina oikea valinta, koska alan rahoitus on tullut hyvin pitkälle ravipelien tuotosta ja hevosen omistajien rahoista. Nyt alan rahoitus ei ole suoraan kytköksissä ravipelien volyymiin, joten muitakin vaihtoehtoja on olemassa. Yksi ratkaisu viestinnän ja markkinoinnin kärjeksi voisi olla hevonen, mutta erottuuko se silloin riittävästi esimerkiksi ratsastuksesta? Oli valinta mikä tahansa, sen tulee olla uskottava!

Raviurheilun haasteena on ollut alan sisäinen erimielisyys. Tästä on päästävä eroon! Ei ole olemassa ratkaisuja, jotka miellyttävät kaikkia. On kuitenkin uskallettava tehdä valintoja ja luotettava siihen, että viime kädessä alan parempi yleinen tulevaisuus hyödyttää lopulta kaikkia, vaikka lyhyellä tähtäimellä hyödyt ja haitat jakaantunevat epätasaisesti. ”Oma pesä” on saatava kuntoon, koska muuten ei voida tehdä uskottavaa viestintää ja markkinointia ulkopuolisille.

Digitalisaatio on alue, jossa Suomen raviurheilu ja erityisesti ravipelaaminen on onnistunut hyvin. Digitaalisten kanavien osuus ravipelaamisessa on paljon suurempi kuin muilla pelialueille. Suomen Hippos on myös ansiokkaasti kehittänyt digitaalisia järjestelmiään ja informaation osalta tilanne näyttää hyvältä. Ongelmana ovat reaaliaikaiset digitaaliset palvelut itse tapahtuman aikana. Raviurheilu ei sovi kovin hyvin vedonlyönnissä suosiota kasvattavaan live-pelaamiseen. Ravilähdön aikana tapahtuvaa livepelaamista ei ole vielä edes testattu ja sen mahdollisuudet näyttävät huolestuttavan pieniltä. Asiakas ei myöskään saa juuri mitään reaaliaikaista palvelua ravitapahtuman aikana. Tapahtumaa ennen ja sen jälkeen digitaalisia kanavia voi hyödyntää, mutta mikä tukisi katsojakokemusta kotisohvilla ja paikan päällä raviradoilla?

Ravialan on ymmärrettävä, että asiakas on kuningas (& kuningatar)! Ketkä sitten ovat raviurheilun ydinasiakkaat, joita pitäisi palvella parhaiten? On pääkohderyhmä ”suuri yleisö”, nykyiset aktiiviset asiakkaat vai kenties lajien harrastajat eli ”tallialueen väki”? Näiden ryhmien tarpeet ovat hyvin erilaiset ja ne vaativat erilaisia toimenpiteitä, joita kaikkia ei voida toteuttaa yhtä aikaa. Suuri yleisö on kriittistä, jos ala haluaa saada uusia harrastajia. Nykyiset asiakkaat puolestaan ovat kriittisiä tässä ja nyt, koska alan rahat tulevat tältä ryhmältä. Lajin urheilijat puolestaan ovat kriittinen ryhmä, jotta ravitoimintaa yleensä on olemassa. Avaintekijä on joka tapauksessa ymmärtää, mitkä tekijät millekin asiakasryhmälle ovat tärkeimpiä tekijöitä.

Onko raviradoilla enää tulevaisuutta? Kuten jo aiemmin totesin, niin bulkkituote ei kiinnosta enää juuri ketään. Ratojen on kehitettävä asiakkaille elämyksiä ja viihdettä, jotakin erityistä, joka on syynä saapua paikan päälle ravikilpailuihin. On selvää, että kaikki ravitapahtumat eivät voi olla erityistapahtumia. Mielestäni ravikilpailuja tulisi uskaltaa profiloida nykyistä voimakkaammin. Ratojen tulisi hakea itselleen erottuvaa roolia ja keskittyä joihin tiettyihin tapahtumiin ja tehdä niistä nykyistä suurempia. Ravipelitoimintaa varten tarvitaan vähintään yksi urheilullisesti kiinnostava ravitapahtuma per päivä, mutta kaikkien näiden kilpailujen ei tarvitse yrittää olla spesiaalitapahtuma yleisölle. Raviratojen ja ravikilpailujen osalta olisi myös syytä erottaa nykyistä selvemmin ravipelaamista varten järjestettävät kilpailut ja raviharrastamista varten järjestettävät ravit.

Vastuullisuus tai itse asiassa sen puute on tekijä, jolla raviurheilu voi menettää enemmän kuin voittaa. Alan kannalta on kriittistä, että hevosten kohtelu sekä radalla että valmennuksessa on kunnossa. Media on tämä päivänä yhä julmempi ja negatiiviset asiat saavat helposti laajaa julkisuuttaa. Tämän vuoksi on kaikkien alan harrastajien etu, ettei raviurheilu anna aihetta negatiiviseen julkisuuteen. Esimerkkinä ehdottaisin, että Suomessa harkittaisiin Norjan mallista piiskan käytön kieltämistä.

Kaikkea ei tarvitse muuttaa kerralla. Muutos on saatava kuitenkin käyntiin saman tien. Eteneminen voi tapahtua pienin mutta suunnitelluin askelin. Nyt ei ole enää aikaa odotella!

Suomen ravialan nykytila

Olen malttanut olla kirjoittamatta raviasioista, jotka kuitenkin ovat minulle läheisempiä kuin rahapeliasiat. Nyt ärsytyskynnys kuitenkin ylittyi ja päätin kertoa mielipiteeni. Katselin TotoTV-lähetystä Forssan raveista. En juuri noteerannut, mitä lähtöjen välissä puhuttiin, mutta sitten yksi lause särähti korvaan. Joku mies totesi, että raviurheilun suurin virhe ”peleihin keskittyminen” on syytä korjata. Mitä ihmettä, kuulinko oikein, ei voi olla totta! Haastateltavana oli minulle täysin tuntematon Markku Saastamoinen. Aika nopeasti selvisi, että kyseinen herra on kirjoittanut ”Suomen ravialan nykytila”-selvityksen Suomen Hippoksen toimeksiannosta. Sain vihdoin eilen raportin käsiini ja lukemisen jälkeen toivon todella, että tämä raportti ei ole Suomen ravialan kehityksen pohjana!

Tarkoituksenani ei ole vain arvostella Saastamoisen raporttia vaan kertoa samalla omia ex tempore-mielipiteitäni. Raviurheilun sisällä on ollut vuosia harhaluulo lajin suosiosta. Olemme pitkään kertoneet, että ravit ovat Suomen toiseksi suosituin urheilulaji. Tilastojen avulla voidaan osoittaa melkein mitä tahansa ja tuo edellä oleva asia on yksi hyvä esimerkki siitä. Ravit ovat todellakin olleet urheilulajien listalla kakkosena, kun lasketaan maksullisiin tapahtumiin osallistunutta katsojamäärää. Tämä ei tee silti raveista toiseksi suosituinta lajia. Ravien yksi ongelma on raviratojen sijainti. Valtaosa raviradoista sijaitsee melko kaukana kaupunkien keskustasta ja satunnaisten katsojien saaminen paikalle on sen vuoksi haastavaa.

Ravien näkyvyyden heikkenemisestä on viime aikoina puhuttu paljon. On helppo syyttää ongelmista vapaasti katsottavissa olevien TV-lähetysten poistumista. Ravilähetyksiä pystyy katsomaan ilmaiseksi noin 20 kertaa enemmän kuin parikymmentä vuotta sitten. Lähetystapa vain on toinen ja itse asiassa sama kehitys on tapahtunut mm. jalkapallossa ja jääkiekossa, jotka edelleen ovat suosituimpia urheilulajeja. Kysymys on laajemmasta ongelmasta kuin lajin näkyvyydestä massakanavilla. Väitän, ettei ravien näkyminen YLE:n tai Maikkarin kanavalla lisää lajin suosiota, jos lajin sisäiset asiat eivät ole kunnossa. Saastamoinen on oikeassa siinä, että raviurheilun tulee ymmärtää ja reagoida selvästi aiempaa paremmin yleisiin kuluttajatrendeihin ja muutoksiin niissä. Ei riitä, että tehdään niin kuin aina ennenkin.

Raviurheilun imagon kannalta on tärkeää pitää huolta hevosten hyvästä käsittelystä. Kekkonen totesi aikoinaan, että ”niin on, jos siltä näyttää”. Me ravien aktiiviharrastajat olemme sokeita esimerkiksi piiskan ja ohjien loppusuoran käytölle. Näyttäkää video melkein mistä tahansa tiukasta loppusuoran kamppailusta ei raveja harrastavalle ihmiselle ja kysykää, mitä tunteita se herättää. Todennäköinen vastaus ei ole toivomamme ”upea taistelu” vaan ”hevosten hakkaaminen”. Vaikka tiedämme, että tuomaristo ja eläinlääkärit valvovat toimintaa ja hevonen ei kärsi merkinannosta, niin hevosten käskeminen näyttää pahalta.

Raviurheilun vertaaminen ratsastukseen ei mielestäni ole mielekästä. Kyseessä on kaksi täysin eri lajia. Yhteinen nimittäjä on hevonen, mutta siihen ne yhtäläisyydet jäävätkin. Hevosista pitäviä ihmisiä voidaan kyllä saada raveihin, jos eläinsuojeluasiat ovat kunnossa. Sen sijaan en usko, että ravien kannattaa yrittää houkutella ratsastusharrastajia vaihtamaan lajia. Kahden eri lajin harrastaminen puolestaan vie paljon aikaa ja rahaa. Uskon, että hevostalouden kokonaisedun kannalta on viisainta antaa ratsastusurheilun ja raviurheilun elää omia elämiään.

Ravien markkinoinnissa pitää hyödyntää myös hevosta, mutta sen tulee tapahtua lajinomaisesti. Ravit kuten muutkin lajit kaipaavat urheilutähtiä. Alan sisällä tuntuu olevan erimielisyyttä siitä, ovatko tähtiä hevoset vai ohjastajat. Tällä ei ole lajin suosion kannalta mitään merkitystä. Ohjastajat ovat monessa mielessä parempi valinta, koska huipputason nimiä on vain parikymmentä ja he pysyvät huipulla vuosia tai jopa kymmeniä vuosia. Huipulla olevia hevosia on sen sijaan paljon enemmän ja kaiken lisäksi hevosten vaihtuvuus on paljon nopeampaa kuin huippuohjastajien. Huippuhevosta voi tietysti korostaa, jos meille sattuisi taas tulemaan Charme Asserdalin tai Houston Laukon tapainen kansainvälinen tähtiravuri. Uutisoinnissa ja muussa mediajulkisuudessa pitäisi tietoisesti keskittyä tähtikulttuurin luomiseen ja unohtaa arjen sankarit, joita voidaan nostaa esille alan sisäisessä viestinnässä.

Raviurheilu tarvitsee mahdollisimman laajan harrastajapohjan. Laji tarvitsee hyviä hevosia, joita varten tarvitaan kasvattajia, jotka ovat valmiita panostamaan laadukkaisiin tammoihin ja orivalintoihin. Lisäksi tarvitaan laaja omistajakunta, joilla pitää olla mahdollisuus harrastaa lajia inhimillisillä kustannuksilla. Kasvattajien ja omistajien lisäksi iso rooli on myös valmentajilla, joilla tulee olla mahdollisuus harjoittaa järkevää liiketoimintaa. Tätä koko ketjua varten tarvitaan mahdollisimman paljon palkintorahaa. Palkintojen maksamisessa tulee ottaa huomioon kaksi asiaa – peruspalkintotaso ja mahdollisuus suurvoittoihin. Vaikka vain harva raviharrastaja pääsee koskaan käsiksi suurvoittoihin, niin ne pitävät silti yllä unelmaa ja ovat koko lajille tärkeä asia.

Saastamoinen toteaa raportissaan, että raviurheilua on kehitetty liikaa pelaamisen ehdoilla. Lisäksi hän tulkitsee yleisötutkimuksia niin, että iso osa ihmisistä pitää ravipelaamista pahana asiana. Saastamoinen esittää, että pelituloja pitäisi korvata sponsori- ja TV-tuloilla. Olisi mielenkiintoista kuulla, mihin perustuu arvio siitä, että TV-yhtiöt olisivat yhtä äkkiä valmiita maksamaan ravien lähetysoikeuksista. Tällä hetkellä kanaville pitää maksaa paljon siitä, että ne yleensä näyttävät raviurheilua. Ravien yhteistyökumppaneiden hankkiminen on Kuninkuusraveja ja muutamaa suurtapahtumaa lukuun ottamatta haastavaa ja sopimussummat ovat todella kaukana siitä tasosta, jolla voitaisiin korvata pelituottoja. Mielestäni ravipelitoiminnan kritisoiminen osoittaa, ettei raportin kirjoittaja ymmärrä talouden suuruusluokkia. Pienillä asioilla on vaikea korvata suuria asioita. Pelituottojen vähenemiseen on tietysti syytä varautua, mutta keinot siihen ovat aika vähissä. Mielestäni ravituotetta on edelleen kehitettävä pelitoiminta huomioon ottaen.

Sen sijaan itse ravitapahtumien kehittäminen viihteellisempään suuntaan on nyt enemmän mahdollista kuin aiemmin, jolloin raviurheilun tulovirta riippui suoraan hevospelaaminen tuotoista. Uusien harrastajien saaminen ravien piiriin tapahtuu helpoiten urheilun kautta. Raviradoista tulee kehittää viihtymispaikkoja, joihin paitsi meidän aktiivien niin myös uusien asiakkaiden on miellyttävä tulla. Raviradat ovat päässee valitettavan huonoon kuntoon ja ovat monelta osin 1980-luvun ”museoita”. Halukkuus panostaa investointeihin on ollut aika pientä, koska ravien katsominen on siirtynyt radoilta kotisohville, vaikka samanaikaisesti puhutaan medianäkyvyyden vähenemisestä. Raviradat ovat ajautuneet negatiiviseen lumipalloilmiöön. Katsojamäärä vähenee, joten investointeja katsomoinfraan ei haluta tehdä, jolloin yleisön kiinnostus vähenee entisestään… Saman ongelman kanssa painitaan muissakin kehittyneissä raviurheilunmaissa, joten kyseessä on globaali ilmiö, jota vastaan on vaikea taistella.

Ravien näkyvyys internetin ja mobiilin kautta on mielestäni hyvä. Palvelun taso nykyaikaisissa kanavissa on vähintään riittävällä tasolla, joten tämä ei ole perusongelma. Kuluttajilta vain puuttuu peruskiinnostus raviurheilua kohtaan. Erikoisin Saastamoisen ehdotus lajin suosion nostamiseen on kasvattajan aseman korostaminen. Myönnän suoraan tyhmyyteni, kun en ymmärrä kasvattajan vertaamista muiden lajien ”oman kylän poikiin”. Väitän, että kasvattajien esiintuominen ei lisää raviurheilun suosiota promillen vertaa! Kasvattajan rooli on tärkeä koko raviurheilun ketjussa, mutta sillä ei ole mitään tekemistä ravien suosion kanssa.

Pelkään, että Saastamoisen suositukset veisivät raviurheilun kohti ”koiranäyttely”-maailmaa ja se ei ole ainakaan minulle hevosten omistajana ja pelaajana mielekäs tulevaisuus!