Olen malttanut olla kirjoittamatta raviasioista, jotka
kuitenkin ovat minulle läheisempiä kuin rahapeliasiat. Nyt ärsytyskynnys
kuitenkin ylittyi ja päätin kertoa mielipiteeni. Katselin TotoTV-lähetystä
Forssan raveista. En juuri noteerannut, mitä lähtöjen välissä puhuttiin, mutta
sitten yksi lause särähti korvaan. Joku mies totesi, että raviurheilun suurin
virhe ”peleihin keskittyminen” on syytä korjata. Mitä ihmettä, kuulinko oikein,
ei voi olla totta! Haastateltavana oli minulle täysin tuntematon Markku
Saastamoinen. Aika nopeasti selvisi, että kyseinen herra on kirjoittanut
”Suomen ravialan nykytila”-selvityksen Suomen Hippoksen toimeksiannosta. Sain vihdoin
eilen raportin käsiini ja lukemisen jälkeen toivon todella, että tämä raportti
ei ole Suomen ravialan kehityksen pohjana!
Tarkoituksenani ei ole vain arvostella Saastamoisen
raporttia vaan kertoa samalla omia ex tempore-mielipiteitäni. Raviurheilun
sisällä on ollut vuosia harhaluulo lajin suosiosta. Olemme pitkään kertoneet,
että ravit ovat Suomen toiseksi suosituin urheilulaji. Tilastojen avulla
voidaan osoittaa melkein mitä tahansa ja tuo edellä oleva asia on yksi hyvä
esimerkki siitä. Ravit ovat todellakin olleet urheilulajien listalla kakkosena,
kun lasketaan maksullisiin tapahtumiin osallistunutta katsojamäärää. Tämä ei
tee silti raveista toiseksi suosituinta lajia. Ravien yksi ongelma on
raviratojen sijainti. Valtaosa raviradoista sijaitsee melko kaukana kaupunkien
keskustasta ja satunnaisten katsojien saaminen paikalle on sen vuoksi
haastavaa.
Ravien näkyvyyden heikkenemisestä on viime aikoina puhuttu
paljon. On helppo syyttää ongelmista vapaasti katsottavissa olevien
TV-lähetysten poistumista. Ravilähetyksiä pystyy katsomaan ilmaiseksi noin 20
kertaa enemmän kuin parikymmentä vuotta sitten. Lähetystapa vain on toinen ja
itse asiassa sama kehitys on tapahtunut mm. jalkapallossa ja jääkiekossa, jotka
edelleen ovat suosituimpia urheilulajeja. Kysymys on laajemmasta ongelmasta
kuin lajin näkyvyydestä massakanavilla. Väitän, ettei ravien näkyminen YLE:n
tai Maikkarin kanavalla lisää lajin suosiota, jos lajin sisäiset asiat eivät
ole kunnossa. Saastamoinen on oikeassa siinä, että raviurheilun tulee ymmärtää
ja reagoida selvästi aiempaa paremmin yleisiin kuluttajatrendeihin ja
muutoksiin niissä. Ei riitä, että tehdään niin kuin aina ennenkin.
Raviurheilun imagon kannalta on tärkeää pitää huolta
hevosten hyvästä käsittelystä. Kekkonen totesi aikoinaan, että ”niin on, jos
siltä näyttää”. Me ravien aktiiviharrastajat olemme sokeita esimerkiksi piiskan
ja ohjien loppusuoran käytölle. Näyttäkää video melkein mistä tahansa tiukasta
loppusuoran kamppailusta ei raveja harrastavalle ihmiselle ja kysykää, mitä
tunteita se herättää. Todennäköinen vastaus ei ole toivomamme ”upea taistelu”
vaan ”hevosten hakkaaminen”. Vaikka tiedämme, että tuomaristo ja eläinlääkärit
valvovat toimintaa ja hevonen ei kärsi merkinannosta, niin hevosten käskeminen
näyttää pahalta.
Raviurheilun vertaaminen ratsastukseen ei mielestäni ole
mielekästä. Kyseessä on kaksi täysin eri lajia. Yhteinen nimittäjä on hevonen,
mutta siihen ne yhtäläisyydet jäävätkin. Hevosista pitäviä ihmisiä voidaan
kyllä saada raveihin, jos eläinsuojeluasiat ovat kunnossa. Sen sijaan en usko,
että ravien kannattaa yrittää houkutella ratsastusharrastajia vaihtamaan lajia.
Kahden eri lajin harrastaminen puolestaan vie paljon aikaa ja rahaa. Uskon,
että hevostalouden kokonaisedun kannalta on viisainta antaa ratsastusurheilun
ja raviurheilun elää omia elämiään.
Ravien markkinoinnissa pitää hyödyntää myös hevosta, mutta
sen tulee tapahtua lajinomaisesti. Ravit kuten muutkin lajit kaipaavat
urheilutähtiä. Alan sisällä tuntuu olevan erimielisyyttä siitä, ovatko tähtiä
hevoset vai ohjastajat. Tällä ei ole lajin suosion kannalta mitään merkitystä.
Ohjastajat ovat monessa mielessä parempi valinta, koska huipputason nimiä on
vain parikymmentä ja he pysyvät huipulla vuosia tai jopa kymmeniä vuosia.
Huipulla olevia hevosia on sen sijaan paljon enemmän ja kaiken lisäksi hevosten
vaihtuvuus on paljon nopeampaa kuin huippuohjastajien. Huippuhevosta voi
tietysti korostaa, jos meille sattuisi taas tulemaan Charme Asserdalin tai
Houston Laukon tapainen kansainvälinen tähtiravuri. Uutisoinnissa ja muussa
mediajulkisuudessa pitäisi tietoisesti keskittyä tähtikulttuurin luomiseen ja
unohtaa arjen sankarit, joita voidaan nostaa esille alan sisäisessä
viestinnässä.
Raviurheilu tarvitsee mahdollisimman laajan
harrastajapohjan. Laji tarvitsee hyviä hevosia, joita varten tarvitaan
kasvattajia, jotka ovat valmiita panostamaan laadukkaisiin tammoihin ja
orivalintoihin. Lisäksi tarvitaan laaja omistajakunta, joilla pitää olla
mahdollisuus harrastaa lajia inhimillisillä kustannuksilla. Kasvattajien ja
omistajien lisäksi iso rooli on myös valmentajilla, joilla tulee olla
mahdollisuus harjoittaa järkevää liiketoimintaa. Tätä koko ketjua varten
tarvitaan mahdollisimman paljon palkintorahaa. Palkintojen maksamisessa tulee
ottaa huomioon kaksi asiaa – peruspalkintotaso ja mahdollisuus suurvoittoihin.
Vaikka vain harva raviharrastaja pääsee koskaan käsiksi suurvoittoihin, niin ne
pitävät silti yllä unelmaa ja ovat koko lajille tärkeä asia.
Saastamoinen toteaa raportissaan, että raviurheilua on
kehitetty liikaa pelaamisen ehdoilla. Lisäksi hän tulkitsee yleisötutkimuksia
niin, että iso osa ihmisistä pitää ravipelaamista pahana asiana. Saastamoinen
esittää, että pelituloja pitäisi korvata sponsori- ja TV-tuloilla. Olisi
mielenkiintoista kuulla, mihin perustuu arvio siitä, että TV-yhtiöt olisivat
yhtä äkkiä valmiita maksamaan ravien lähetysoikeuksista. Tällä hetkellä
kanaville pitää maksaa paljon siitä, että ne yleensä näyttävät raviurheilua. Ravien
yhteistyökumppaneiden hankkiminen on Kuninkuusraveja ja muutamaa suurtapahtumaa
lukuun ottamatta haastavaa ja sopimussummat ovat todella kaukana siitä tasosta,
jolla voitaisiin korvata pelituottoja. Mielestäni ravipelitoiminnan
kritisoiminen osoittaa, ettei raportin kirjoittaja ymmärrä talouden
suuruusluokkia. Pienillä asioilla on vaikea korvata suuria asioita.
Pelituottojen vähenemiseen on tietysti syytä varautua, mutta keinot siihen ovat
aika vähissä. Mielestäni ravituotetta on edelleen kehitettävä pelitoiminta
huomioon ottaen.
Sen sijaan itse ravitapahtumien kehittäminen
viihteellisempään suuntaan on nyt enemmän mahdollista kuin aiemmin, jolloin
raviurheilun tulovirta riippui suoraan hevospelaaminen tuotoista. Uusien
harrastajien saaminen ravien piiriin tapahtuu helpoiten urheilun kautta.
Raviradoista tulee kehittää viihtymispaikkoja, joihin paitsi meidän aktiivien
niin myös uusien asiakkaiden on miellyttävä tulla. Raviradat ovat päässee
valitettavan huonoon kuntoon ja ovat monelta osin 1980-luvun ”museoita”.
Halukkuus panostaa investointeihin on ollut aika pientä, koska ravien
katsominen on siirtynyt radoilta kotisohville, vaikka samanaikaisesti puhutaan
medianäkyvyyden vähenemisestä. Raviradat ovat ajautuneet negatiiviseen
lumipalloilmiöön. Katsojamäärä vähenee, joten investointeja katsomoinfraan ei
haluta tehdä, jolloin yleisön kiinnostus vähenee entisestään… Saman ongelman
kanssa painitaan muissakin kehittyneissä raviurheilunmaissa, joten kyseessä on
globaali ilmiö, jota vastaan on vaikea taistella.
Ravien näkyvyys internetin ja mobiilin kautta on mielestäni
hyvä. Palvelun taso nykyaikaisissa kanavissa on vähintään riittävällä tasolla,
joten tämä ei ole perusongelma. Kuluttajilta vain puuttuu peruskiinnostus
raviurheilua kohtaan. Erikoisin Saastamoisen ehdotus lajin suosion nostamiseen
on kasvattajan aseman korostaminen. Myönnän suoraan tyhmyyteni, kun en ymmärrä
kasvattajan vertaamista muiden lajien ”oman kylän poikiin”. Väitän, että
kasvattajien esiintuominen ei lisää raviurheilun suosiota promillen vertaa! Kasvattajan
rooli on tärkeä koko raviurheilun ketjussa, mutta sillä ei ole mitään tekemistä
ravien suosion kanssa.
Pelkään, että Saastamoisen suositukset veisivät raviurheilun
kohti ”koiranäyttely”-maailmaa ja se ei ole ainakaan minulle hevosten
omistajana ja pelaajana mielekäs tulevaisuus!